Lyyli Honkio: Rakennuksia, joita muistan

Härkälän kartano, jossa oli suuri kivinavetta, navetasta on puolet purettu. Myöhemmin kartanossa toimi Someron vanhainkoti. Saman tien varrella on vieläkin komea Järnströmin huvila, kirkonkoulun opettajan sisarensa kanssa yhteisesti rakentama, nykyisin omistajat ovat vaihtuneet.

Kaislaranta on edelleen komea, kuten ennen. Lähistöllä on ollut Kiiruun talossa asuneen Löfgrenin omistama kivitalo, joka on jo purettu, siinä Kiiruun pelloista tulleesta viljasta valmistettiin viinaa. Sitä sanottiin viinapolttimoksi.

Siihen aikaan, kun Joensuussa ei ollut kai kun kolme taloa, oli loru "Hätä, Kiiru ja Hoppu, siin on Joensuun loppu". Hätä nimisen talon omisti Someron poliisi Felix Tammi. Se sijaitsi silloisen Kilpelän lihakaupan kohdilla, toisella puolen Härkätietä, nykyisin Hätä on purettu. Kiiru on paikallaan, sekä kivimakasiini, jossa oli Löfgrenin viinavarasto.

Kiiruun talo kauppias G. A. Löfgrenin ajoilta. Kuva: Somero-Seura.

Kiiruun talo vuonna 2009. Kuva: Manu Kärki.

Vanha talo on myös rakennus, joka nykyään tunnetaan Svensson-nimellä. Alun perin virkapapereissa mainitaan sama rakennus Yli-Aukustin nimellä. Vuonna 1890 tuli saman talon isännäksi Kaarle Antti Svensson, joka muutti nimensä Elomaaksi, tilan koko oli silloin 140 ha. Kaarle Antti Elomaan isoisä toimi Somerolla kirkkoherrana silloin kun kirkkoa rakennettiin. Elomaan suku arvosti muutenkin kirkollista toimintaa. Elomaan suvusta asuu Somerolla enää vain Anja Luvijoki.

Vasemmalla VPK:n talo, taustalla Svenssonin pääty ja ulkorakennuksia. Kuva: Somero-Seura. Kuvaaja: Otto Aukio. Kuvausvuosi: 1940. Lahjoittaja: Lahja Aukio.

Tuttu ja kodikas keltainen talo Someron keskustasta Helsinkiin päin, heti Lammin ahteessa on nimeltään Nuutila. Rakennus on korjattu sisältä ja ulkoa, mutta muoto on jätetty entiselleen. Tunsin entiset ja tunnen nykyiset omistajat. Nykyinen emäntä hoitaa sairaat ja vapaa-aikanaan kerää marjat ja sienet, talvella hän käy ahkerasti avannossa uimassa. Entinen isäntä toimi Joensuun omakotitalojen pihapiirin siistijänä.

Mieleeni on jäänyt, että Joensuussa toimi Aarnivaara-niminen parturiliike. Nykyisin parturiliikkeitä on Joensuussa noin 7. Linja-autoasema toimi vilkkaasti, ja linja-autoliikennettä oli paljon. Silloin ei ihmisillä ollut vielä omia autoja, joten linja-autoja käytettiin paljon. Tavaraa kuljetettiin Turkuun pakettiautolla jo ennen linja-autoja.

Näin rehevä oli päätie vielä 1950-luvun alkupuolella. Vasemmalla Someron Osuuskassa ja Tapion liiketalo. Oikealla Kansallis-Osake-Pankin konttori. Kuva: Somero-Seura. Kuvateksti: Kyllikki Kujanpää: Vanhaa ja uutta Joensuuntien varrella (Someron Joulu 1989).

Näin Somerolla 80 vuotta myöhemmin

Meijerin lähellä olleen Hätä-nimisen tilan paikkeilla on laajoja parkkialueita. Siinä on myös Härkähovi-niminen autoilijoita ja muitakin palveleva yritys.

Joensuun taajamaan on ilmestynyt lähes 10 isoa kerrostaloa. Löfbergin isot viljapellot, joiden viljasta valmistettiin ennen viinaa, ovat nyt asuntoalueina. Samoin Someron Sahan alue, Lastutien ja Akustin alueet ovat asutusta täynnä ja rannoilla on myös asutusta.

Savesta ei enää valmisteta kuin joitakin taideteoksia, räätälin ammatti on vaihtunut tehdastyöläisen ammatiksi. Hevoset ovat hyötykäytöstä muutettu virkistyskäyttöön, nykyisin niillä ratsastellaan.

Tämän päivän normaalia elintasoa ilmaisee se, jos perheessä on viisi aikuista, niin pihassa on myös viisi autoa. Taksien tarve on kuitenkin lisääntynyt, siksi kun otetaan väkeviä ja liikkeelle pitää päästä.

Somerolla ei tarvita enää meijereitä, ennen niitä oli neljä paikkakunnalla. Nykyään maidot viedään pois Somerolta. Timo Ilmonen on Someron Meijerin rakennusten nykyinen haltija, hänellä on siinä vaatetavaran erikoisliike.

Kartanot ovat nykyään muutoksen kourissa, muutamissa perinteisten toimintojen lisäksi on tullut matkailutoimintaa. Taajamaan on tullut pari hotellia ja koko joukko pienempiä ravitsemusliikkeitä. Aiemmin oli Hongiston kahvila ja Erppolan pullakauppa.

Autojen määrä on kasvanut runsaasti, ajoittain on jopa liikenneruuhkia keskustassa. Liikenneväylät eivät läpäise aina suurta auto- ja jalankulkijamäärää.

Joensuuntien levennys aloitettiin v. 1957. Oikealla Laineen Nahkuriliike ja Laineen asuintalo. Vasemmalla Hölmölä, omistaja Elli Malenius. Talossa oli aikanaan Maleniuksen vaatetusliike ja sen jälkeen Jorosen Sähköliike. Talo tuhoutui tulipalossa 1960-luvulla. Kuva: Somero-Seura. Kuvateksti: Kyllikki Kujanpää: Vanhaa ja uutta Joensuuntien varrella (Someron Joulu 1989).

Lyyli Honkio: Someron saha noin 1940 kahta puolen

Varhaisnuoruudestani muistan, kuinka kesäiset jokirannat vilisi keksimiehiä. Tukit kuljetettiin sahalle uittamalla, uittopomo oli Niemi.

Saha työllisti paljon ruumiillisen työn tekijöitä, myös moni nainen oli sahan työsuhteessa vakituiseen. Parko oli sahan keulahenkilö, ja rakennus on vieläkin pystyssä, jossa hoidettiin sahan kirjanpito sekä palkanmaksut. Rakennus on entisen sahan suuntaan menevän tien oikealla puolla.

Sahauksesta tulevan sahausjätteen kuljetti omakotitaloihin vakituiseen Aarne Virta omalla hevosellaan. Aarne ja Sulo asuivat Lammenahteen päällä.

Tukit vedestä varsinaiseen sahaukseen ohjasi kuljettimeen Sulo Laine, hänen työnsä on kuvattu. Vaimonsa pyysi minua maalaamaan valokuvasta taulun muistoksi miehensä työstä.

Lyyli Honkion maalaus Someron sahan tukkitransportista.

Valokuva samasta kohteesta. Kuva: Somero-Seura. Kuvausvuosi: 1960. Lahjoittaja: Aulis Juvonen.

Ahti Kukkonen: Someron koulut

Tarinoita Somerolta 8. ja 15.10.2014 Aiheena Someron koulut

Nykyiset koulut http://www.somero.fi/koulutus/perusopetus/koulut/

Wikipediassa http://fi.wikipedia.org/wiki/Someron_koulut (mukana mm. Someron Lukio, Kiiruun koulu, ja ala-asteet: Joensuu, Kirkonmäki, Pitkäjärvi, Oinasjärvi, Ollila, Terttilä sekä jo lakkautettuja kouluja)

Lyhyesti Someron koululaitoksen vaiheista (lainaus wikipedian sivulta)

Somerolle perustettiin ensimmäinen kansakoulu Kirkonmäelle Someron kirkon viereen vuonna 1882. Kuusi vuotta myöhemmin, vuonna 1888 perustettiin Somerniemen ensimmäinen kansakoulu Keltiäisiin. Lisää kansakouluja perustettiin Somerolle vuosina 1892-1952 ja Somerniemelle vuosina 1901-1924. Enimmillään Somerolla oli vuosina 1952-1966 kansakouluja 19 kappaletta ja Somerniemellä kuusi.

Ammatillista opetusta Somerolla ovat edustaneet Långsjön kartanossa Pitkäjärven kylässä vuosina 1896-1919 toiminut karjanhoitokoulu, vuosina 1897-1917 toiminut maanviljelyskoulu ja vuosina 1904-1918 toiminut puutarhakoulu. Koulut perusti Långsjön kartanon omistaja maanviljelysneuvos Waldemar Sagulin ja niiden toiminta lakkasi pian Sagulinin vuonna 1915 tapahtuneen kuoleman jälkeen.

Vuonna 1927 perustettiin Somerolle keskikoulu- ja lukio-opetusta tarjoava Someron yhteiskoulu. Vuonna 1958 perustettiin tämän rinnalle kansakoulun jälkeistä opetusta tarjonnut Someron kansalaiskoulu. 

Ammattikouluopetusta somerolaiset oppilaat ovat hankkineet etenkin Forssan ja Salon ammattikouluista.

Oppilasmäärien vähetessä 1960-luvulla kansakouluja alettiin lakkauttaa Somerniemellä vuodesta 1964 ja Somerolla vuodesta 1966 alkaen yhdistämällä pienempiä kansakoulupiirejä suurempiin. Ensimmäinen lakkautusaalto osui vuosiin 1964-1971, jolloin lopetettiin Somerniemellä 3 kansakoulua ja Somerolla 9 kansakoulua. Toimimaan jäi tämän jälkeen Somerolla 10 kansakoulua ja Somerniemellä 3 kansakoulua.

Vuonna 1968 Someron yhteiskoulu jaettiin Someron-Kiikalan kunnalliseksi keskikouluksi ja Someron lukioksi, joihin kumpaankin tuli oppilaita myös naapurikunnasta Kiikalasta. Peruskoulu-uudistuksen myötä vuonna 1976 Someron-Kiikalan kunnallinen keskikoulu ja Someron kansalaiskoulu yhdistettiin Someron-Kiikalan peruskoulun ylä-asteeksi, jossa aluksi toimivat erikseen keskikoululinja ja kansalaiskoululinja. Samalla kansakoulut muuttuivat 1-6 luokkien opetusta tarjoaviksi peruskoulun ala-asteiksi. Sittemmin Someron Kiikalan peruskoulun yläasteen nimeksi vaihtui aiemman Someron yhteiskoulun ja sittemmin Someron lukion ja Someron-Kiikalan kunnallisen keskikoulun yhteisen koulurakennuksen nimenä jo ennestään ollut Kiiruun koulu. Nimi tuli yhteiskoulun vieressä sijainneesta Kiiruun talosta, jonka pitkäaikainen omistaja oli Someron yhteiskoulun rehtori Joel Vilkki, ja jossa myös oli järjestetty osa yhteiskoulun opetuksesta sen alkuvuosina.

Vuonna 1977 Somerniemen kunta liitettiin Someroon, mutta kouluverkkoon ei tämän johdosta tullut välittömiä muutoksia. Vuosina 1986-1997 lopetettiin Somerniemellä sijainneista kolmesta peruskoulun ala-asteesta kaksi ja muun Someron kymmenestä peruskoulun ala-asteesta kaksi ja Somerolla yhdistettiin kaksi koulua keskenään opetuksen kuitenkin jatkuessa kummassakin koulussa. Tämän jälkeen peruskoulun ala-asteita oli koko Somerolla yhdeksän. Näistä sijaitsi kunnan keskustaajamassa kaksi ja haja-asutusalueella seitsemän, joista yksi entisen Somerniemen alueella.

2000-luvulla oppilasmäärät vähenivät edelleen ja yksi koulu lopetettiin 2010. Riittävästi oppilaita 1-6 luokkien kouluista oli vielä kahdessa Someron keskustaajamankoulussa ja kahdessa haja-asutusalueen koulussa. Vuosina 2012 ja 2013 käynnistettiin Someron kouluverkon 1-6 luokkien opetusta antavien koulujen kouluverkon uudelleenjärjestelyn eri vaihtoehtojen tutkiminen. Syksyllä 2013 tehdyssä ehdotuksessa asiaa pohtinut työryhmä esitti eri vaihtoehtoja harkittuaan, että peruskoulun 5-6 luokkien opetus keskitettäisiin yhteen keskustaajaman kouluun ja peruskoulun 1-4 luokkien opetus kahteen keskustaajaman ja kahteen haja-asutusalueen kouluun vuodesta 2019 alkaen ja kolme haja-asutusalueen koulua lopetettaisiin vuosien 2014-2017 aikana. Vuonna 2014 keskitettiin yhdessä yhdistetyssä koulussa opetus vain toiseen kouluista ja yksi koulu lopetettiin. Tämän jälkeen syksyllä 2014 oli toiminnassa kuusi 1-6 luokkien koulua, joista kaksi oli määrä lopettaa vuoteen 2017 mennessä.

Aineistoa Kiiruun koulun omilta web-sivuilta

·         Kuvia kiiruun koulusta

·         Tapahtumia eri vuosilta 2005-2010 ja

·         vuosilta 2010-2012 .

·         Koulukuvia viime vuosilta 2005-2011

·         Vuodelta 1986 oppilaiden haastattelu (wmv-tiedosto).

·         Atk:n käyttö opiskeluun

·         Kuvataide on aina ollut Kiiruun koulun vahva alue – linkki näytesivulle

·         Koulun sivulla kulttuuri ollut vahvasti esillä .

·         Someron Lukio on kunnostautunut kaikenlaisen ilmaisun tasoilla)

Lisämateriaalia

·         Saarentaan koulu 1930 -1966

·         Hirsjärven koulusta – Ester Ahokainen, lisää Ester Ahokaisesta, Ester Ahokaisen näyttely 16.9.2013

Poimintoja Jukolan tapaamisessa 8.10. tulleista asioista

Eeva Pyykkö kertoi Palikaisten koulusta lisää: Koulu sijaitsi rannassa ja he asuivat järven vastakkaisella puolella. Ruuhella tehtiin matka ja joskus piti kovan aallokon vuoksi luovia (mennä vain myötä ja vastatuuleen)

Härkälän koulussa oli legendaarinen opettaja Anni Hirvelä.  Hän ilmeisesti perusti myös Hirvelän nuorisoseuran. Hänestä on kerrottu Yrjö Niemelän kirjassa ”Elämäni kirjailtu kudos”. Yrjö asuu nyt Kittilässä ja veli asuu Somerolla (Esko Niemelä). Esko on taitava seppä ja asuu Nuppulinnan vieressä.

Koulumatkat olivat aika pitkiä, Eeva Vuoriolla oli 7km, koulutunnit yleensä ajoittuivat 9-15 välille kahdessa vuorossa ajat aamulla ja illalla). Kotona tehtiin erilaisia töitä: Vedenhakua, sisarusten katsominen, kuidenkanto jne. Ruokailu oli yleistä ja koluu tuotiin syksyllä marjoja, perunoita ja viljantähkiä. Juhlat olivat perinteisiä, joulujuhla, päätös jne. Litovaaran vaikuttava ”ristilukki” –laulu oli vaikuttava.

MA oli heikko laulaja a eikä osallistunut kuoron esityksiin ja niinpä Anna-Liisa Parko ihmettelikin miksi MA valitsi laulajan ammatin kun juuri laulussa hän oli heikoin. Olavi on entisöinyt MA:n käyttämän ”tussarin”. Vuoden 1880-luvun kiväärin piippuun oli ladattu rikkaruohomyrkystä saatua räjähdettä ja räjähdyksen isku oli niin voimakas, että koko kivääri meni jään läpi. Kivääri löytyi keväällä ja se on nyt Olavin kunnostanut.

Rauli Somerjoki oli hiljainen, arka ja pelokaskin koululainen. Bussi Somerolle –kapllae syntyyi Arja Torkkomäen (os Korvenojan) isän bussifirman kyydissä Helsingistä Somerolle. Rauli oli luonnon ystävä ja metsä oli hänelle tärkeä elementti. Oma piilopaikka oli metsän hiljaisuudessa (Matti Torkkomäki on kirjassaan kertonut tästä). Heikki Kasari, Tarmo Lempinen ja Rafe Tanskanen olivat sittemmin Raulin soittokavereita. (huom! Parhaillaan menee Vaasassa ja Tampereella Badding-esitys ja ensi vuonna 11.7. on ”Bussi Somerolla” -tapahtuma)

Sisäilman ongelmat kiusaavat Someron yläkoulua ja lukiota (Salon Seudun Sanomat 19.12.2011)

Vuosikausia puheissa kummitellut yläkoulun ja lukion remontti nytkähti kerralla ison harppauksen Somerolla. Ison kouluremontin suunnitelmat tehdään ensi vuonna ja seuraavana vuonna aloitetaan jo työt. Someron päättäjät ovat jo ehtineet linjata senkin, että valtionosuus ei ole kouluremontin edellytys.

Yläkoulussa ja lukiossa odotetaan kiihkeästi parannusta erityisesti koulun sisäilman ongelmiin. Someron yläkoulun rehtori Janne Aaltonen sanoo huonon sisäilman vaikeuttavan jo henkilökunnan saantia, sillä osa virkoja hakeneista opettajista on kieltäytynyt tulemasta kouluun kierrettyään tiloissa. Aaltonen on huolissaan myös siitä, miten huono sisäilma vaikuttaa samassa talossa toimivan Someron lukion suosioon.

Vajaan 500 oppilaan koulu on rakennettu kolmessa osassa -50, -70- ja -90-luvuilla. Aaltonen kertoo saavansa niin opettajilta kuin oppilailta viestejä erilaisesta oireilusta: päänsärystä, väsymyksestä ja hengitystieinfektioista. Koulussa on jatkuvasti kosteusvaurioita ja putkivuotoja.

Koulun saneerauksen on arvioitu maksavan seitsemän miljoonaa euroa.

Ahti Kukkonen: Puhelinkeskuksista

Tapahtui ”Tarinoita Somerolta” -ryhmässä 1.10.2014 (syksy 2014, vetäjä Miia Raivikko)

Olavi Virtanen piti mainion esityksen maailman ensimmäisistä puhelimista Jukolan luokassa. Antonio Meucci sai kunnian puhelimen keksimisestä (toki joku saksalainen oli tehnyt kaaviopiirroksia ja olipa Ranskassakin joku ollut jyvällä asiasta). Jokunen kuva ja video tästä tapahtumasta Someron Kulttuurin sivulla. 

http://fi.wikipedia.org/wiki/Antonio_Meucci 

Antonio Meucci

 Alexander Graham Bell, Elisha Gray, Guglielmo Marconi, Samuel Morse, Thomas Edison

Pari hyvää YouTubelinkkiä Antonio Meuccin työstä

1. https://www.youtube.com/watch?v=L-SQvjNBP-Y ja

2. https://www.youtube.com/watch?v=EBnQ4sKMnb4

Someron ekasta linjasta Turkuun oli sellainen tieto, että osan matkaa se kulki piikkilanka-aidan avustuksella (ns Wahrenin linja). Myös Palikaisten ja Jokilan puhelimet olivat ensimmäisten joukossa.

Riitta Metzler (os. Mytty) kertoili alkuaikojen kokemuksia keskuksenpidosta Kuhmossa ja Helsingin Stockmannilla. Someron puhelinkioskin rahavalikoimasta kuva Somero-Seuran arkistossa (kuva 5-48.jpg) ja Someron puhelinkeskuksen sijainti (kuva 6-287.jpg)

Someron puhelinkioskin rahavalikoima

http://oulu.ouka.fi/ppm/laukka/tekstit/661.htm

Wikipediassa puhelinkeskus: http://fi.wikipedia.org/wiki/Puhelinkeskus

Puhelinkeskus: Uuno Laukan kokoelmasta

Puhelinkeskus on järjestelmä, joka muodostaa kytkentöjä puhelinlinjojen välille. Kytkentää soittajan (tilaajan) ja vastaanottajan välillä kutsutaan piiriksi, ja puhelinverkkoa piirikytkentäiseksi. Puhelun ajaksi muodostuva kytkentä muodostaa kiinteän reitin, joka ei muutu puhelun aikana ja jota ei voida käyttää muihin puheluihin. Puhelun päätyttyä yhteys purkautuu, ja reitin osat vapautuvat käytettäväksi toiselle puhelulle.

Puhelinkeskuksia Sylvänässa hoiti keskusta Esteri Kulmala (huom: Jaakko Kulmala ollut mallina Someron kaupungintalon puistossa olevalle raivaajapatsaalle)

Terttilän kaupassa ja. Kimalan kartanossa Iida Konsin 1800-luvun lopulla (mukulat ja piiat hoituvat välillä keskusta

Somerolaisen Airi Kukkosen kotona ollut keskus Hirvelässä (Kiikala).

Airi kertoili keskuksenhoidosta (perustuu 5.10.2014 tapahtuneeseen haastatteluun):

Salossa toimiva puhelinyhtiö hoiti puhelinasiat niin Hirvelän kuin Someronkin suhteen.

Tiedonvälitys jo ennen ns. sosiaalista mediaa oli hyvä. Tiedettiin kuka meni minnekin ja tekemisistä pidettiin huolta. Puhelinkeskusten pitäjät, sentraalisantrat, olivat kylän tietoihmisiä. Tämä siitäkin huolimatta, että puheluja ei tietystikään saanut kuunnella ja varsinkaan urkkia asioita mutta ihmisluonteen tuntien asia hiukan ”lipsui”. Olipa joskus tarpeen, esim Volvo Markkasen (http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Markkanen) aikansa kuuluisin rikollinen) liikkeitä seurattiin tarkkaan erilaisia ”sosiaalisia medioita” hyväksikäyttäen.

Joskus oli tiukka paikka kertoa tietoja, varsinkin kun kohde oli vieressä – liikkeiden tiedusteluun piti vastata vain niukkoja viitteellisiä tietoja: kyllä, juu, aivan niin… Keskusta ei koskaan jätetty yksin vaan aina joku jäi huoneeseen. Lapsetkin pääsivät hoitamaan keskusta hätätapauksessa. Keskus oli käytössä ainakin vuoteen 1965, jonka jälkeen automaattikeskukset valtasivat alaa – niin Airinkin kotona (Lehtonen) pieni keskusrakennus tehtiin pellonlaidalle.

Keskuksen hoidossa piti olla tarkkana tietysti tulevien puheluiden suhteen, puhelun merkkinä läppä aukesi ja puhelinkeskuksen hoitaja vastasi ”keskus” pyydettyyn osoitteeseen (numero) liitettiin toinen johto, jolloin soittaja ja puhelun vastaaja muodostivat kiinteän linjan. Kullakin talolla oli oma numero, Alipoikojan numeroita oli kaksi ja ne erottuivat toisistaan siten, että toisella oli kaksi soittoa ja toisella yksi. Hirvelän osuuskaupan numero oli 5 ja Oraksen 3, Karttilan yksityiskaupan numero oli 17. Puhelun loputtua linja purettiin, jotta uusi soittaja pääsi linjoille. Hinta oli sidoksissa aikaan ja puhelulipukkeet kerättiin maksatusta varten, Maksatus oli sellainen tilanne, jossa asiakas oli utelias tietämään naapurinkin puheluhinnat ja oliko mahdollisesti hänellä eniten ”asiaa” ja varaa puhua.

Ukkonen oli useinkin ongelma ja silloin laitteisiin ei saanut koskea, ei edes mennä lähelle. Kerran seinä mustui mutta tulipaloa ei kertaakaan syttynyt Hirvelän keskuksessa.

Puhelimia oli harvakseltaan ja keskusta käytettiin hyväksi puhelutarpeen tullessa. Sosiaalisten tarpeiden kanavana puhelin oli mainio apuvälinen, seurattiin vanhuksen vointia ja tiedotettiin tarpeista, nuorison tarkkailukin toimi hyvin – joskus jopa liiankin hyvin ja pahoille teille eksyneet, aikuisetkin, laitettiin ojennukseen yhteisvoimin.

Someron pääkeskus oli nykyisen keilahallin vieressä ja hoitaja Helmi Saren. Kyliltä yhdistettiin ensin tänne ja täältä päästiin ”maailmalle”. Helsingin puhelu odotteluineen saattoi kestää neljäkin tuntia.

Someron puhelinkeskuksen paikka

Ritva Nylund: Somerolla toimivat tanssilavat ja tanssitapahtumia

Somero tunnetaan tanssiharrastajien ja liikunnan  paikkakuntana,  missä kesäisin voi tanssia useana päivänä  viikossa, osallistua  lavatanssikursseille ja vaikkapa itsekin osallistua tanssikilpailuihin. Tanssi on hyvää liikuntaa ja sosiaalista yhdessäoloa.

Kuva: amyri.fi/amyri/historia/
Ämyrin sivuilta löytyy lisää mielen-
kiintoista tietoa tanssilavan historiasta.

Ämyri on vanhin  toiminnassa olevista tanssilavoista. Lavan  omistaa Somerniemen VPK.  Lavan avajaistanssit olivat juhannuksena 1952. Jo lähes kymmenen vuotta aiemmin  Somerniemen VPK  oli suunnitellut tanssilavan perustamista kauniille Ämyrin rinteelle. Tuolloin  Somerniemen  kirkkoneuvosto oli paheksunut lavan rakentamista peläten  mm. järjestyshäiriöitä  ja järjestyksen valvonnan mahdollisuutta, koska pitäjässä oli vain yksi poliisi. Lisäksi jatkosodan syttyminen kesällä 1941 esti lopullisesti silloisen lavahankkeen.

Asiaan palattiin kuitenkin 10 vuotta myöhemmin. VPK vuokrasi Lohjan Kalkkitehdas Oy:ltä tontin Ämyrin mäen päältä ja myöhemmin osti koko alueen. Nykyisin Ämyrillä tanssitaan kesäisin torstai-iltoina naistentansseissa ja lauantaina normaalit lavatanssit hyvien  kuuluisien orkesterien tahdittamana.

Ämyrin tanssilavaa on nykyaikaistettu ja laajennettu.

Esakallio on Urheiluseura Someron Esan  omistuksessa Saloon johtavan tien varrella, jonka avajaisia vietettiin juhannuksena 1965. Esakallio on urheiluseuran kolmas tanssilava; ensimmäinen on ollut Kertunsalon saaressa ja sen jälkeen Rautelan nummella. Esakalliolla tanssitaan kesäisin keskiviikkoisin iltapäivätansseina ja perjantaisin iltatansseina. Tanssien aluksi Monokas r.y  järjestää lavatanssikursseja  ja muitakin tanssiin liittyviä tapahtumia mm. Iltamia.

Esakalliota on laajennettu moneen otteeseen ja on Suomen suurimpia tanssilavoja (1300 neliötä) anniskeluoikeuksin toimivalla 200 hengen ravintolalla. Suomen Tangokuninkaalliset esiintyvät Esakalliolla heti kruunaamisensä jälkeisenä  viikonvaihteena.                                                             

Tanssilava on käytössä myös suuriin juhliin ja muihin yleisötapahtumiin.  Siellä on aiemmin kesäisin  järjestetty Someron Suviheinäviikkoon liittyvät Porsasjuhlat.  Esakalliolla on ”vahakabinetissa” Someron kuuluisien  henkilöiden Unto Monosen ja Rauli Badding Somerjoen patsaat sekä tangolaulaja Reijo Taipale on päässyt mukaan suosittuna tangolaulajana.  

Teeriharju on Häntälän Maamiesseuran ja koko  Häntälän  kylän talkoilla v. 1972 rakentama ja useaan otteeseen laajennettu  viihdetalo. Siellä on aiemmin toiminut aktiivisesti bingo. Tansseja järjestetään pääsääntöisesti talviaikaan, erityisesti keskiviikkoisin iltapäivätanssit kerää runsaasti osanottajia.

Talo on myös järjestöjen, laitosten ja seurojen käytössä juhlien järjestämiseksi.

Merkittävää on myös se, että Teeriharjulla järjestetään  Suomen Lavatanssi Yhdistys ry:n Unto Monosen Muistokilpailut.  Kilpailut ovat järjestyksessään jo viidennettoista ja ne ovat saavuttaneet vahvan ja arvostetun aseman Suomen lavatanssiharrastajien keskuudessa. Tapahtuma on suurin  Suomessa järjestettävä yksittäinen lavatanssikilpailu.

Tekstin on kirjoittanut Tarinoita Somerolta -kurssilainen Ritva Nylund.                                                                

”Me mentiin sinne ja vapistiin vaan”

Tanssilava on suomalaisessa kesäillan maisemassa ilmenevä erikoispiirre, kansallinen maisemaelementti yhdistettynä haitarilla soitettujen melankolisten tangojen äänimaisemaan, joissa tietoisuus pohjoisen kesän lyhyydestä on usein läsnä.

Mielestäni tämän paremmin ei suomalaisten kesälavojen olemusta voi kiteyttää. Luonnehdinnan takana on opiskelutoverini Marja Tuohimaa, jonka tanssilavamuistoja käsittelevään sykähdyttävään pro gradu -tutkielmaan kehotan kaikkia aiheesta kiinnostuneita tutustumaan. Tästä linkistä pääset Marjan graduun.

Marjan keräämien riemukkaiden muistojen innoittamana aloin valmistella Tarinoita Somerolta -kurssin toista tapaamista, jossa aiheena olivat tanssilavat. Kohtasin kuitenkin saman pulman kuin Marja turkulaista tanssilavakulttuuria kartoittaessaan: tuntui hämmästyttävältä, että Somero – tanssijan satumaa ja paratiisi – on 1900-luvun aikana ollut tulvillaan tanssipaikkoja, mutta yhtäkään niistä ei ole aiheen ansaitsemalla syvällisyydellä tutkittu. Kuinka monella somerolaisella olisikaan muistoja Ämyrillä juhannuksena 1953 radioidusta suorasta lähetyksestä, jossa konsertoi Olavi Virta? Puhumattakaan Esakalliolla avajaisvuotenaan 1965 järjestetyistä juhannusjuhlista, joissa pyörähteli ennätykselliset 4000 tanssijaa? Entäpä tarinat esimerkiksi Kertunsalosta? Niitä ei ole meille pian monikaan enää kertomassa.

Rautela, Kertunsalon saari 1940-luvulla. Saaressa sijaitsi tanssilava, minkä takia rakennettiin silta.
Nykyisin saari kuuluu yksityiselle. Kuva: Somero-Seura. Lahjoittaja: Lahja Aukio.

Lukuvinkkinä mainittakoon, että kulttuuritoimittaja Veli-Matti Henttosen mielenkiintoisesta historiikista Malja musiikille (2000) löytyy muutamia ilahduttavia yksityiskohtia Someron tanssielämästä, vaikka teos käsitteleekin pääasiassa salolaisen tanssi- ja viihdemusiikin historiaa. Tiesitkö esimerkiksi, että Esakallion suurbingossa syyskuussa 1971 oli päävoittoina kaksi kappaletta Fiat 600 -autoja tai kaksi 7000 markan ostoskorttia? Tai että Unto Mononen yhtyeineen vieraili Kuusjoen Keitaalla kolmeen kertaan kesällä 1958? Nyt halusin kuitenkin syventyä somerolaiseen tanssikulttuuriin kurssilaisteni kokemusten kautta.

Jotain tanssilavojen yleisyydestä nuorison ajanviettopaikkoina erityisesti sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kertoo se, että jokaisella yhdeksästä 63–86-vuotiaasta kurssilaisestani oli muistoja tanssipaikoista. Vaikka tanssijalka ei olisi vipattanutkaan, saattoi silti päätyä lavalle: ”Mää en oo tanssitaitonen enkä edes marssitaitonen […]. Kyl mää tansseiskin olen käyny […] ku mul oli se Trabant-auto silloin kuusketluvun alus, niin mää kelpasin kyytimieheks.” Jos autokyytiä ei ollut saatavilla, kulkivat tanssihaluiset Rautelaan ja Havuharjulle jalkaisin. Ennen 1950-lukua nuorison kyyditsi Kertunsaloon bussi, joka oli muistikuvien mukaan aina tupaten täynnä innokkaita tanssijoita.

Tanssijoita tiettävästi Havuharjun lavalla 1938. Kuva: Somero-Seura.

Varsinkin nuorilla tytöillä oli kurssilaisteni kertoman mukaan kova halu tanssimaan: hameet tärkättiin jopilla tai perunajauholla ja kyllä ne kestivät, minulle vakuutettiin. Valmistautumiseen liittyi odotusta ja jännitystä. Etukäteen mietittiin, keitä tuttuja paikalle mahtaisi saapua, olisiko heidän joukossaan se erityinen: ”Hakkeeks se mua nyt sit tanssimaan vai eikö se hae vai eiks se mua nyt enää muistakkaa…?” Omien sanojensa mukaan kurssilaiset menivät tanssipaikoille kuin pystymetsästä: ”Et me mentiin sinne ja vapistiin vaan, et miten me siellä perässä. Et kyllähän siitä oppi kyllä, et ei siinä mitään. Mut nykyään käydään niitä kursseja.” Monille tanssilavat olivatkin ensimmäisiä paikkoja, joissa tehtiin lähempää tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Aikansa kun oli tutustuttu, saattoipa nuorukaiselle käydä näinkin: ”Anja vei mun autoon ja sitten sano, että mitä nyt tehdään sitte, että nyt pussataan. Mä oon kato tämmöseen kouluun joutunu.”

Kuten Marja Tuohimaa opinnäytetyössään toteaa, tanssilava keskellä Suomen kesäistä maisemaa parinhakurituaaleineen on erityislaatuinen kulttuurinen ilmiö, joka synnyttää nostalgisia muistoja: ”Ujostutti kaauhiast. Mää muistan kun tota Reijo pokkas minuu, mun pikkusisko pökkäs minnuu et sinnuu se hakkee.” Vaikka muisteluryhmäläiset eivät tunnustaneetkaan menneensä tanssilavoille varsinaisesti parinhakumielessä, mainittiin tapahtuman sosiaalinen ulottuvuus tanssiliikunnan tuottaman ilon ohella yhtenä syynä lavojen suosioon:

Sul on ympäristö valmiina siin jo, siinä ei oo yksin. Se on semmonen, mikä on vähän vaikeempi jäsentää, et mikä osuus sillä sitten on. En mä oikeen ihan ajattele, et elämänkumppanin etsimist varte se on, mut kyllä siellä romansseja syntyy niitäki.

Tanssilavojen ja rakkaustarinoiden tiiviistä yhteydestä todisteena olkoon, että kolme yhdeksästä kurssilaisestamme on löytänyt puolisonsa juuri tanssilavalta. Yksi heistä on 86-vuotias nainen, jonka muistikuvat ensitapaamisesta ovat kirkkaat:

Mul oli semmonen vakiokaveri sielt samalt suunnalt, mis mun äiti asu ja […] jonku kerran se oli siin saatellu muu, mut ei ollu mittää pidempää tuttavuut. Ja se tuli hakemaa yht aikaa kun sit tuli toinen poika […] ja mä en tienny yhtään itte et kun niit tuli kaks […]. Ne toiset likat selvitti mulle, et toi tuli ensin ja lykkäsivät mun sen vieraan miehen kans tanssimaan. […] Juu ja se oliki mun tuleva miehen sit.

Kurssilaiset muistelivat lämmöllä myös Häntälän kylässä Teeriharjun lavalla 1980 esitettyä Vilma-oopperaa.
Kuva: Somero-Seura. Lahjoittaja: Lahja Aukio.

Romanttisten kesäiltojen vaihtuessa syksyn pimeneviin ehtoisiin lavat hiljenivät suuria kansanjoukkoja liikuttaneista tahdeista. Elokuussa tanssittiin vielä tunnelmallisissa latotansseissa, mutta ei somerolaisten tanssi-innostus viilentynyt talvipakkasillakaan. Tällöin tanssin näyttämöinä toimivat paikalliset seurantalot, kuten Sylvänä, Valola, Lehtilä ja Toukola sekä työväentalot, joita sijaitsi mm. Paltassa, Pitkäjärvellä ja Somerniemellä.  Vanhemmat olivat tarkkoja siitä, missä heidän jälkikasvunsa vietti aikaansa – ja tämän tiesivät myös nuoret, joita kielletyt paikat luonnollisesti kiehtoivat. Jos sattumalta eksyttiin vastakkaista aatesuuntausta edustavalle talolle, siitä ei hiiskahdettu sanallakaan kotona.

Omat keinonsa muiden paikallisten nuorten tapaamiseen olivat löytäneet muistelijoiden vanhemmatkin omassa nuoruudessaan. Ryhmäläisemme tiesivät Somerolta useita paikkoja, joissa 1900-luvun alun nuoriso kävi karkeloimassa piiritanssia. Nuorison kohtaamispaikoiksi valikoituivat esimerkiksi kylien sillat ja mäet. Muistipa eräs kuulleensa Keltanummentiellä sijainneesta kyläkeinusta, josta on jäänyt jälkipolville muistoksi vain Keinumäki-merkintä vanhoissa kartoissa. Jälleen yksi aihepiiri, jossa riittäisi tutkijoille ammennettavaa. Mutta se olisikin sitten jo toinen tarina.

Onko Sinulla muistoja Someron tanssipaikoista? Kertoivatko vanhempasi tarinoita piirileikeistä? Onko vierelläsi joku, jonka kanssa rakkaus roihahti tanssin pyörteissä ja matkaa jatkettiin yhteen tahtiin? Tai oletko sattumalta toinen Fiat 600:n onnellisista voittajista? Ilmianna itsesi ja jätä viesti kommenttikenttään!

Oikeassa paikassa

Sain innokkaalta kotiseutuharrastajalta ja kurssilaiseltamme Lyyliltä luvan julkaista hänen tunnelmiaan kurssin ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen. Kun kurssin aiheena ovat paikat, mikä voisikaan olla osuvampaa kuin kuulla, että kurssilainen kokee tulleensa oikeaan paikkaan?

Kiitos Lyylille kannustavasta palautteesta! Omalta jännitykseltäni en tullut ajatelleeksi, että myös kurssille saapuvia osallistujia saattaisi jännittää tulla yksin uuteen paikkaan. Vähintään yhtä tärkeänä tavoitteena kuin muistitiedon tuottaminen ja somerolaisille tärkeiden paikkojen esille nostaminen kurssilla onkin, että tutustumme toisiimme ja saamme viettää antoisia hetkiä yhdessä muistellen. Uusien tarinoiden kuulemisen ohella kurssin osallistujien toiveissa on tutustua uusiin ihmisiin ja löytää juttuseuraa. Oikeassa paikassa siis ollaan, sillä jututhan eivät tältä porukalta lopu!

"Tää on niitä tarinoita"

Tarinoita Somerolta -kurssin ensimmäisellä tapaamiskerralla päästiin heti itse asiaan eli tarinoiden makuun. Somero-Opiston taideluokkaan Jukolaan saapui kauniina syyskuisena aamuna kuusi innokasta osallistujaa, joilla kaikilla on somerolaisina pitkät perinteet – monet paikkakunnalla koko ikänsä viettäneinä. Aluksi kävimme läpi kurssisuunnitelmaa ja tutustuimme toisiimme. Kun kysyin kurssilaistemme suhteesta kotipaikkakuntaansa, hengähti eräs kurssilaisistamme ihastuneesti: ”Somerolla on hyvä elää ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmaksi Somero vain muuttuu.”

Somero-Opiston, Someron Kulttuuri ry:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kurssilla on tarkoitus kerätä muistitietoa somerolaisille tärkeistä paikoista. Muistojen herättelemiseksi katsoimme otteen Ylen Elävästä arkistosta Lii-Filmi Oy:n ohjelmasta Pitäjä muinaisteiden risteyksessä (1958).

10-minuuttisesta ohjelmasta löytyi tuttuja paikkoja alusta loppuun: ”Kaikki ne, koko filmihän se oli tuttuu”, kuten yksi kurssilaisista tokaisi. Bongasipa joku tuttujen paikkojen joukosta oman kotitalonsakin – Someron vanhimman kerrostalon, joka ohjelman kuvaushetkellä oli aivan uusi. Yhden puutteen kurssilaiset kuitenkin huomasivat: ”Siellä Unto Monost ei ollu, eikä Badding Somerjokee”. Muita tunnistettavia asioita kuitenkin löytyi: ”Ei mutta Nummisen Maurin kotitalo oli. Ja tais olla Mauri ittekki ja Pirjo. He oli ihan pikkasia sillon.”

Kuva: Somero-Seura. Rautelan ylikoski 1917. Lahjoittaja Tyyne Suutela.

Yli 50 vuotta vanha filmi johdatti ajatukset monien mieluisten paikkojen kautta Rautelanjärven Kertunsaloon. Kuten niin monessa muussakin Someron kolkassa, on myös tässä saaressa sijainnut tanssilava: "Kertunsalos olen määkin aikoinaan tanssinu ekaa kertaa [...] neljäkymmentkuus ja nelkymmentseittämän [...]." Somerolaisten tanssi-innostus ei jäänyt epäselväksi, kun kurssilaiset alkoivat luetella paikkoja, joissa on aikojen saatossa käyty pistämässä jalalla koreasti. Ei siis ollut yllätys, kun päädyimme ottamaan tanssipaikat seuraavan tapaamisen teemaksi. 

Muiksi kurssin aihepiireiksi nousivat ensimmäisen keskustelun pohjalta mm. myllyt, koulut, kirkonmäki, puhelinkeskukset, sahat ja muut vastaavat työpaikat, Hovimäki, uintipaikat sekä sairaala persoonallisine työntekijöineen. Eikä lista tähän lopu, vaan uusia aihepiirejä nousee varmasti sitä mukaa, kun tapaamiskerrat uhkaavasti ehtyvät. 

Perinteen tutkijat ovat tyypillisesti kiinnostuneita myös paikkoihin liittyvästä nimistöstä. Niinpä minäkin olin korvat höröllä, kun kertoja vihjaisi Kertunsalosta puhuttaessa: ”Tiedän mä, minkä tähden se [nimi] oli.” Ja sainhan minä selityksen, kun sitä pyysin:

Tuomolan talost meni, se oli kasvattilikka […] hommannu ittes lihavaks ja sit se meni sinne [Kertunsaloon] synnyttämään ja tuli myrsky ja se putos sinne vettee ku se tuli sielt veneen kans pois ja sit ympäristö poimis vauvan ja Kertun sielt veten pohjast.

Jotta emme ottaisi Kertun dramaattista kohtaloa liian vakavasti, saimme toiselta kertojalta muistutuksen: ”Tää on nyt sitten, tää on niitä tarinoita.”

Lisää elämänmakuisia tarinoita kerätään Somero-Opistossa Jukolan alakerran taideluokassa 
keskiviikkoisin 17.9.-3.12. klo 9.30.-11.45. 

Poikkeukset: 15.10. kokoonnumme Kiiruun tilalla, 29.10. ei kokoontumista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan muistelemaan!

Jokaisen muistot ovat tärkeitä ja tallentamisen arvoisia.

Lue lisää Tarinoita Somerolta -kurssista torstain 11.9. Forssan lehdestä.