keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Ritva Nylund: Somerolla toimivat tanssilavat ja tanssitapahtumia

Somero tunnetaan tanssiharrastajien ja liikunnan  paikkakuntana,  missä kesäisin voi tanssia useana päivänä  viikossa, osallistua  lavatanssikursseille ja vaikkapa itsekin osallistua tanssikilpailuihin. Tanssi on hyvää liikuntaa ja sosiaalista yhdessäoloa.

Kuva: amyri.fi/amyri/historia/
Ämyrin sivuilta löytyy lisää mielen-
kiintoista tietoa tanssilavan historiasta.


Ämyri on vanhin  toiminnassa olevista tanssilavoista. Lavan  omistaa Somerniemen VPK.  Lavan avajaistanssit olivat juhannuksena 1952. Jo lähes kymmenen vuotta aiemmin  Somerniemen VPK  oli suunnitellut tanssilavan perustamista kauniille Ämyrin rinteelle. Tuolloin  Somerniemen  kirkkoneuvosto oli paheksunut lavan rakentamista peläten  mm. järjestyshäiriöitä  ja järjestyksen valvonnan mahdollisuutta, koska pitäjässä oli vain yksi poliisi. Lisäksi jatkosodan syttyminen kesällä 1941 esti lopullisesti silloisen lavahankkeen.

Asiaan palattiin kuitenkin 10 vuotta myöhemmin. VPK vuokrasi Lohjan Kalkkitehdas Oy:ltä tontin Ämyrin mäen päältä ja myöhemmin osti koko alueen. Nykyisin Ämyrillä tanssitaan kesäisin torstai-iltoina naistentansseissa ja lauantaina normaalit lavatanssit hyvien  kuuluisien orkesterien tahdittamana.
Ämyrin tanssilavaa on nykyaikaistettu ja laajennettu.




Esakallio on Urheiluseura Someron Esan  omistuksessa Saloon johtavan tien varrella, jonka avajaisia vietettiin juhannuksena 1965. Esakallio on urheiluseuran kolmas tanssilava; ensimmäinen on ollut Kertunsalon saaressa ja sen jälkeen Rautelan nummella. Esakalliolla tanssitaan kesäisin keskiviikkoisin iltapäivätansseina ja perjantaisin iltatansseina. Tanssien aluksi Monokas r.y  järjestää lavatanssikursseja  ja muitakin tanssiin liittyviä tapahtumia mm. Iltamia.

Esakalliota on laajennettu moneen otteeseen ja on Suomen suurimpia tanssilavoja (1300 neliötä) anniskeluoikeuksin toimivalla 200 hengen ravintolalla. Suomen Tangokuninkaalliset esiintyvät Esakalliolla heti kruunaamisensä jälkeisenä  viikonvaihteena.                                                             

Tanssilava on käytössä myös suuriin juhliin ja muihin yleisötapahtumiin.  Siellä on aiemmin kesäisin  järjestetty Someron Suviheinäviikkoon liittyvät Porsasjuhlat.  Esakalliolla on ”vahakabinetissa” Someron kuuluisien  henkilöiden Unto Monosen ja Rauli Badding Somerjoen patsaat sekä tangolaulaja Reijo Taipale on päässyt mukaan suosittuna tangolaulajana.  


Teeriharju on Häntälän Maamiesseuran ja koko  Häntälän  kylän talkoilla v. 1972 rakentama ja useaan otteeseen laajennettu  viihdetalo. Siellä on aiemmin toiminut aktiivisesti bingo. Tansseja järjestetään pääsääntöisesti talviaikaan, erityisesti keskiviikkoisin iltapäivätanssit kerää runsaasti osanottajia.

Talo on myös järjestöjen, laitosten ja seurojen käytössä juhlien järjestämiseksi.

Merkittävää on myös se, että Teeriharjulla järjestetään  Suomen Lavatanssi Yhdistys ry:n Unto Monosen Muistokilpailut.  Kilpailut ovat järjestyksessään jo viidennettoista ja ne ovat saavuttaneet vahvan ja arvostetun aseman Suomen lavatanssiharrastajien keskuudessa. Tapahtuma on suurin  Suomessa järjestettävä yksittäinen lavatanssikilpailu.


Tekstin on kirjoittanut Tarinoita Somerolta -kurssilainen Ritva Nylund.                                                                

perjantai 19. syyskuuta 2014

”Me mentiin sinne ja vapistiin vaan”

Tanssilava on suomalaisessa kesäillan maisemassa ilmenevä erikoispiirre, kansallinen maisemaelementti yhdistettynä haitarilla soitettujen melankolisten tangojen äänimaisemaan, joissa tietoisuus pohjoisen kesän lyhyydestä on usein läsnä.

Mielestäni tämän paremmin ei suomalaisten kesälavojen olemusta voi kiteyttää. Luonnehdinnan takana on opiskelutoverini Marja Tuohimaa, jonka tanssilavamuistoja käsittelevään sykähdyttävään pro gradu -tutkielmaan kehotan kaikkia aiheesta kiinnostuneita tutustumaan. Tästä linkistä pääset Marjan graduun.

Marjan keräämien riemukkaiden muistojen innoittamana aloin valmistella Tarinoita Somerolta -kurssin toista tapaamista, jossa aiheena olivat tanssilavat. Kohtasin kuitenkin saman pulman kuin Marja turkulaista tanssilavakulttuuria kartoittaessaan: tuntui hämmästyttävältä, että Somero – tanssijan satumaa ja paratiisi – on 1900-luvun aikana ollut tulvillaan tanssipaikkoja, mutta yhtäkään niistä ei ole aiheen ansaitsemalla syvällisyydellä tutkittu. Kuinka monella somerolaisella olisikaan muistoja Ämyrillä juhannuksena 1953 radioidusta suorasta lähetyksestä, jossa konsertoi Olavi Virta? Puhumattakaan Esakalliolla avajaisvuotenaan 1965 järjestetyistä juhannusjuhlista, joissa pyörähteli ennätykselliset 4000 tanssijaa? Entäpä tarinat esimerkiksi Kertunsalosta? Niitä ei ole meille pian monikaan enää kertomassa.

Rautela, Kertunsalon saari 1940-luvulla. Saaressa sijaitsi tanssilava, minkä takia rakennettiin silta.
Nykyisin saari kuuluu yksityiselle. Kuva: Somero-Seura. Lahjoittaja: Lahja Aukio.

Lukuvinkkinä mainittakoon, että kulttuuritoimittaja Veli-Matti Henttosen mielenkiintoisesta historiikista Malja musiikille (2000) löytyy muutamia ilahduttavia yksityiskohtia Someron tanssielämästä, vaikka teos käsitteleekin pääasiassa salolaisen tanssi- ja viihdemusiikin historiaa. Tiesitkö esimerkiksi, että Esakallion suurbingossa syyskuussa 1971 oli päävoittoina kaksi kappaletta Fiat 600 -autoja tai kaksi 7000 markan ostoskorttia? Tai että Unto Mononen yhtyeineen vieraili Kuusjoen Keitaalla kolmeen kertaan kesällä 1958? Nyt halusin kuitenkin syventyä somerolaiseen tanssikulttuuriin kurssilaisteni kokemusten kautta.

Jotain tanssilavojen yleisyydestä nuorison ajanviettopaikkoina erityisesti sodan jälkeisinä vuosikymmeninä kertoo se, että jokaisella yhdeksästä 63–86-vuotiaasta kurssilaisestani oli muistoja tanssipaikoista. Vaikka tanssijalka ei olisi vipattanutkaan, saattoi silti päätyä lavalle: ”Mää en oo tanssitaitonen enkä edes marssitaitonen […]. Kyl mää tansseiskin olen käyny […] ku mul oli se Trabant-auto silloin kuusketluvun alus, niin mää kelpasin kyytimieheks.” Jos autokyytiä ei ollut saatavilla, kulkivat tanssihaluiset Rautelaan ja Havuharjulle jalkaisin. Ennen 1950-lukua nuorison kyyditsi Kertunsaloon bussi, joka oli muistikuvien mukaan aina tupaten täynnä innokkaita tanssijoita.

Tanssijoita tiettävästi Havuharjun lavalla 1938. Kuva: Somero-Seura.

Varsinkin nuorilla tytöillä oli kurssilaisteni kertoman mukaan kova halu tanssimaan: hameet tärkättiin jopilla tai perunajauholla ja kyllä ne kestivät, minulle vakuutettiin. Valmistautumiseen liittyi odotusta ja jännitystä. Etukäteen mietittiin, keitä tuttuja paikalle mahtaisi saapua, olisiko heidän joukossaan se erityinen: ”Hakkeeks se mua nyt sit tanssimaan vai eikö se hae vai eiks se mua nyt enää muistakkaa…?” Omien sanojensa mukaan kurssilaiset menivät tanssipaikoille kuin pystymetsästä: ”Et me mentiin sinne ja vapistiin vaan, et miten me siellä perässä. Et kyllähän siitä oppi kyllä, et ei siinä mitään. Mut nykyään käydään niitä kursseja.” Monille tanssilavat olivatkin ensimmäisiä paikkoja, joissa tehtiin lähempää tuttavuutta vastakkaisen sukupuolen kanssa. Aikansa kun oli tutustuttu, saattoipa nuorukaiselle käydä näinkin: ”Anja vei mun autoon ja sitten sano, että mitä nyt tehdään sitte, että nyt pussataan. Mä oon kato tämmöseen kouluun joutunu.”

Kuten Marja Tuohimaa opinnäytetyössään toteaa, tanssilava keskellä Suomen kesäistä maisemaa parinhakurituaaleineen on erityislaatuinen kulttuurinen ilmiö, joka synnyttää nostalgisia muistoja: ”Ujostutti kaauhiast. Mää muistan kun tota Reijo pokkas minuu, mun pikkusisko pökkäs minnuu et sinnuu se hakkee.” Vaikka muisteluryhmäläiset eivät tunnustaneetkaan menneensä tanssilavoille varsinaisesti parinhakumielessä, mainittiin tapahtuman sosiaalinen ulottuvuus tanssiliikunnan tuottaman ilon ohella yhtenä syynä lavojen suosioon:

Sul on ympäristö valmiina siin jo, siinä ei oo yksin. Se on semmonen, mikä on vähän vaikeempi jäsentää, et mikä osuus sillä sitten on. En mä oikeen ihan ajattele, et elämänkumppanin etsimist varte se on, mut kyllä siellä romansseja syntyy niitäki.

Tanssilavojen ja rakkaustarinoiden tiiviistä yhteydestä todisteena olkoon, että kolme yhdeksästä kurssilaisestamme on löytänyt puolisonsa juuri tanssilavalta. Yksi heistä on 86-vuotias nainen, jonka muistikuvat ensitapaamisesta ovat kirkkaat:

Mul oli semmonen vakiokaveri sielt samalt suunnalt, mis mun äiti asu ja […] jonku kerran se oli siin saatellu muu, mut ei ollu mittää pidempää tuttavuut. Ja se tuli hakemaa yht aikaa kun sit tuli toinen poika […] ja mä en tienny yhtään itte et kun niit tuli kaks […]. Ne toiset likat selvitti mulle, et toi tuli ensin ja lykkäsivät mun sen vieraan miehen kans tanssimaan. […] Juu ja se oliki mun tuleva miehen sit.
Kurssilaiset muistelivat lämmöllä myös Häntälän kylässä Teeriharjun lavalla 1980 esitettyä Vilma-oopperaa.
Kuva: Somero-Seura. Lahjoittaja: Lahja Aukio.

Romanttisten kesäiltojen vaihtuessa syksyn pimeneviin ehtoisiin lavat hiljenivät suuria kansanjoukkoja liikuttaneista tahdeista. Elokuussa tanssittiin vielä tunnelmallisissa latotansseissa, mutta ei somerolaisten tanssi-innostus viilentynyt talvipakkasillakaan. Tällöin tanssin näyttämöinä toimivat paikalliset seurantalot, kuten Sylvänä, Valola, Lehtilä ja Toukola sekä työväentalot, joita sijaitsi mm. Paltassa, Pitkäjärvellä ja Somerniemellä.  Vanhemmat olivat tarkkoja siitä, missä heidän jälkikasvunsa vietti aikaansa – ja tämän tiesivät myös nuoret, joita kielletyt paikat luonnollisesti kiehtoivat. Jos sattumalta eksyttiin vastakkaista aatesuuntausta edustavalle talolle, siitä ei hiiskahdettu sanallakaan kotona.

Omat keinonsa muiden paikallisten nuorten tapaamiseen olivat löytäneet muistelijoiden vanhemmatkin omassa nuoruudessaan. Ryhmäläisemme tiesivät Somerolta useita paikkoja, joissa 1900-luvun alun nuoriso kävi karkeloimassa piiritanssia. Nuorison kohtaamispaikoiksi valikoituivat esimerkiksi kylien sillat ja mäet. Muistipa eräs kuulleensa Keltanummentiellä sijainneesta kyläkeinusta, josta on jäänyt jälkipolville muistoksi vain Keinumäki-merkintä vanhoissa kartoissa. Jälleen yksi aihepiiri, jossa riittäisi tutkijoille ammennettavaa. Mutta se olisikin sitten jo toinen tarina.

Onko Sinulla muistoja Someron tanssipaikoista? Kertoivatko vanhempasi tarinoita piirileikeistä? Onko vierelläsi joku, jonka kanssa rakkaus roihahti tanssin pyörteissä ja matkaa jatkettiin yhteen tahtiin? Tai oletko sattumalta toinen Fiat 600:n onnellisista voittajista? Ilmianna itsesi ja jätä viesti kommenttikenttään!

Oikeassa paikassa

Sain innokkaalta kotiseutuharrastajalta ja kurssilaiseltamme Lyyliltä luvan julkaista hänen tunnelmiaan kurssin ensimmäisen tapaamiskerran jälkeen. Kun kurssin aiheena ovat paikat, mikä voisikaan olla osuvampaa kuin kuulla, että kurssilainen kokee tulleensa oikeaan paikkaan?


Kiitos Lyylille kannustavasta palautteesta! Omalta jännitykseltäni en tullut ajatelleeksi, että myös kurssille saapuvia osallistujia saattaisi jännittää tulla yksin uuteen paikkaan. Vähintään yhtä tärkeänä tavoitteena kuin muistitiedon tuottaminen ja somerolaisille tärkeiden paikkojen esille nostaminen kurssilla onkin, että tutustumme toisiimme ja saamme viettää antoisia hetkiä yhdessä muistellen. Uusien tarinoiden kuulemisen ohella kurssin osallistujien toiveissa on tutustua uusiin ihmisiin ja löytää juttuseuraa. Oikeassa paikassa siis ollaan, sillä jututhan eivät tältä porukalta lopu!

torstai 11. syyskuuta 2014

"Tää on niitä tarinoita"


Tarinoita Somerolta -kurssin ensimmäisellä tapaamiskerralla päästiin heti itse asiaan eli tarinoiden makuun. Somero-Opiston taideluokkaan Jukolaan saapui kauniina syyskuisena aamuna kuusi innokasta osallistujaa, joilla kaikilla on somerolaisina pitkät perinteet – monet paikkakunnalla koko ikänsä viettäneinä. Aluksi kävimme läpi kurssisuunnitelmaa ja tutustuimme toisiimme. Kun kysyin kurssilaistemme suhteesta kotipaikkakuntaansa, hengähti eräs kurssilaisistamme ihastuneesti: ”Somerolla on hyvä elää ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmaksi Somero vain muuttuu.”

Somero-Opiston, Someron Kulttuuri ry:n ja muiden yhteistyökumppaneiden kurssilla on tarkoitus kerätä muistitietoa somerolaisille tärkeistä paikoista. Muistojen herättelemiseksi katsoimme otteen Ylen Elävästä arkistosta Lii-Filmi Oy:n ohjelmasta Pitäjä muinaisteiden risteyksessä (1958).

10-minuuttisesta ohjelmasta löytyi tuttuja paikkoja alusta loppuun: ”Kaikki ne, koko filmihän se oli tuttuu”, kuten yksi kurssilaisista tokaisi. Bongasipa joku tuttujen paikkojen joukosta oman kotitalonsakin – Someron vanhimman kerrostalon, joka ohjelman kuvaushetkellä oli aivan uusi. Yhden puutteen kurssilaiset kuitenkin huomasivat: ”Siellä Unto Monost ei ollu, eikä Badding Somerjokee”. Muita tunnistettavia asioita kuitenkin löytyi: ”Ei mutta Nummisen Maurin kotitalo oli. Ja tais olla Mauri ittekki ja Pirjo. He oli ihan pikkasia sillon.”


Kuva: Somero-Seura. Rautelan ylikoski 1917. Lahjoittaja Tyyne Suutela.


Yli 50 vuotta vanha filmi johdatti ajatukset monien mieluisten paikkojen kautta Rautelanjärven Kertunsaloon. Kuten niin monessa muussakin Someron kolkassa, on myös tässä saaressa sijainnut tanssilava: "Kertunsalos olen määkin aikoinaan tanssinu ekaa kertaa [...] neljäkymmentkuus ja nelkymmentseittämän [...]." Somerolaisten tanssi-innostus ei jäänyt epäselväksi, kun kurssilaiset alkoivat luetella paikkoja, joissa on aikojen saatossa käyty pistämässä jalalla koreasti. Ei siis ollut yllätys, kun päädyimme ottamaan tanssipaikat seuraavan tapaamisen teemaksi. 

Muiksi kurssin aihepiireiksi nousivat ensimmäisen keskustelun pohjalta mm. myllyt, koulut, kirkonmäki, puhelinkeskukset, sahat ja muut vastaavat työpaikat, Hovimäki, uintipaikat sekä sairaala persoonallisine työntekijöineen. Eikä lista tähän lopu, vaan uusia aihepiirejä nousee varmasti sitä mukaa, kun tapaamiskerrat uhkaavasti ehtyvät. 

Perinteen tutkijat ovat tyypillisesti kiinnostuneita myös paikkoihin liittyvästä nimistöstä. Niinpä minäkin olin korvat höröllä, kun kertoja vihjaisi Kertunsalosta puhuttaessa: ”Tiedän mä, minkä tähden se [nimi] oli.” Ja sainhan minä selityksen, kun sitä pyysin:

Tuomolan talost meni, se oli kasvattilikka […] hommannu ittes lihavaks ja sit se meni sinne [Kertunsaloon] synnyttämään ja tuli myrsky ja se putos sinne vettee ku se tuli sielt veneen kans pois ja sit ympäristö poimis vauvan ja Kertun sielt veten pohjast.

Jotta emme ottaisi Kertun dramaattista kohtaloa liian vakavasti, saimme toiselta kertojalta muistutuksen: ”Tää on nyt sitten, tää on niitä tarinoita.”



Lisää elämänmakuisia tarinoita kerätään Somero-Opistossa Jukolan alakerran taideluokassa 
keskiviikkoisin 17.9.-3.12. klo 9.30.-11.45. 
Poikkeukset: 15.10. kokoonnumme Kiiruun tilalla, 29.10. ei kokoontumista.

Lämpimästi tervetuloa mukaan muistelemaan!
Jokaisen muistot ovat tärkeitä ja tallentamisen arvoisia.


Lue lisää Tarinoita Somerolta -kurssista torstain 11.9. Forssan lehdestä.