maanantai 2. helmikuuta 2015

Ruokatarinoita

Mihin tämä tietoyhteiskunta on menossa?
Te nykyajan äidit uhraudutte mielenkiintoisen työnne vuoksi – tuijotatte päivät pitkät PC:n kuvaruutua, teette uskomattoman tärkeitä päätöksiä, suunnittelette, otatte yhteyksiä ulkomaille, puhutte kieliä… Te olette yrityksellenne korvaamaton. Ei, ei ja vielä kerran ei … Ette ole mitään vaan pullan tuoksu tekee kodin. Kun menen kylään, nuuhkaisen sisään astuessani vaistomaisesti huoneilmaa pari kertaa: ”Viihtyisässä kodissa on aina pullan tuoksu!”
Uskokaapa tai älkää, siinä on lyhyesti sanottuna koko asian ydin. Kyllä se toimii tässäkin uraihmisen tietoyhteiskunnassa. Ja ei sitten rusinoita pullaa ja eikun leipomaan…
Perinneruokia
Perinneruuat ovat meille kaikille jotakuinkin tuttuja: Karjalaisten karjalanpaisti, kaurakiisseli ja tietysti karjalanpiirakat. Kiikalassa oli kaljavelli.
Someron pöksöpuuro (hernesoppaan lisättiin ruisjauhoja ja imellettiin uunissa (nimi on varmaan enne…). Piapo ja talkkuna olivat maitopitäjän tuttuja ruokia. Joppi, kurri, oli piapon pitkän piimän raaka-aine (no kyllä joppia käytettiin mm. tanssihameiden tärkkäykseen ja pelikorttien liukastamiseenkin).
Lyäppi(juusto) tehtiin juoksuttimella. Se on eri kuin uunijuusto eli vasikantöyssy. Joppi lämmitettiin, juoksutin lisättiin. Sitten sekoitettiin ja juusto painui pohjaan (kutsuttiin myös pässiksi, joka syötiin. Joppi oli separaattorin jäljiltä jäänyttä maitoa.
Hentta (=imelletty perunalaatikko): Muusi, maito, voi, suola sekoitettiin ruisjauhoihin. Lisättiin kananmuna ja kypsennettiin pari tuntia.
Uuniruispuuro, ohrauunipuuro, perunapuuro (tantattiin välillä ja ”potki” takaisin.
Vehnäjauhoista saatiin liisteriä ja ainakin Puupääfilmissä se maistui pätkälle ämpärikaupalla. Sianpääsyltty oli monen tarkan vakioruoka ainakin jouluna.
Klimppitaikinasta saatiin klimppipuuroa
Juhlaruuat
Mämmi
sile (vasikan)
rosolli
perunamakkara: Jäänteet pakkaseen, jauhetaan perunan kanssa, sarven kanssa suoleen – tai myllyyn tutti -
valmista syötäväksi tai pakkaseen (pienet suolet)
ryynimakkara: suuriin suoliin
Yleistä
Vahvat alueelliset erot ruuissa, ruuanvalmistusmenetelmissä ja makutottumuksissa ovat aikojen saatossa tasoittuneet. Kiitos siitä lankeaa muun muassa koululaitokselle, sodan jälkeiselle kotitalousneuvonnalle sekä nykyiselle ketjurakenteiselle kaupalle ja ruuan näkymiselle mediassa. Suomessa on pääasiassa läntinen ja itäinen ruokaperinne. Tämän karkean kahtiajaon lisäksi yhä vielä löytyy alueellisia, maakunnallisia ja paikallisia erikoisuuksia. Nämä näkyvät erityisesti leivissä, sesonkeina ja juhlissa.
Leipää, kalaa ja omenaa
Kala, etenkin silakka, on kuulunut varsinaissuomalaiseen ruokavalioon kautta aikojen. Silakka suolattuna, paistettuna, hiillostettuna ja perunoiden päällä keitettynä oli jokapäiväistä särvintä. Ahventa, siikaa ja haukea oli usein kalasopassa.
Syksyisin ja keväisin tuvan katto leivottiin täyteen happamia reikäleipiä vartaisiin kuivumaan. Samasta taikinasta tehtiin silakka- ja omenaleipiä. Juhlapyhiksi leivottiin varilimppua eli Varsinais-Suomen maakuntaleipää. Varsinkin sotien jälkeen ihmiset joutuivat muuttamaan juuriltaan työn perässä. Niinpä maakunnan leipurit valmistavat esimerkiksi ruisleipää ilman kuminaa ja kuminan kanssa.
Siirtoväki opetti sienten käytön. Karjalanpiirakoille ja karjalanpaistille voisi antaa nimet Suomenpiirakat ja Suomenpaisti, niin yleisessä suosiossa ne ovat niin Varsinais-Suomessa kuin muuallakin Suomessa.
Kananmunia, maitoa ja viljaa unohtamatta

Suurelta osin elintarviketuotanto perustuu edelleen lihan, maidon, kananmunien, viljan ja kasvisten tuotantoon. Juomaksi kotikaljaa, tai parasta kaivovettä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti